Projektori

Kiinnostuksesta kinemaan

Month: elokuu, 2013

”Katso, kuinka kauniita olemme ylhäältä nähtynä.”

ELYSIUM (USA, 2013)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Neill Blomkamp

Pääosissa: Matt Damon, Jodie Foster, Alice Braga, Sharlto Copley

Ikäraja: K-16

Kesto: 109 min (1 h 49 min)

Neill Blomkampin District 9 oli ihan näppärä ja omaperäinen, Etelä-Afrikan synkeää historiaa puiva tieteistoimintapätkä. Nyt Blomkamp palaa samankaltaisten teemojen ääreen Elysium-elokuvallaan. Elysiumissa vuoden 2154 maailma on jakautunut Maassa asuviin kakkosluokan ihmisiin ja kiertoradan Elysium-avaruusaseman paratiisissa eläviin hyväosaisiin. Kun Matt Damonin näyttelemä Max sairastuu ankeassa teollisuustyössään, on hänen pakko päästä tarkoin vartioidulle avaruusasemalle voidakseen päästä osalliseksi ihmeisiin pystyvästä 22. vuosisadan lääketieteestä, joka parantaa hetkessä kaiken paitsi kuioleman. Kun rikkaiden paratiisissa vielä suunnitellaan vallankaappausta, on soppa valmis. Näistä lähtökohdista Elysium ponnistaa, mutta joka tähtiin kurkottaa se kamaraan kopsahtaa.

Elysiumin lähtökohta on erittäin mielenkiintoinen. Se peilaa alkupuolellaan varsin onnistuneesti nykypäivän hyväosaisten ja köyhien välillä alati syvenevää kuilua, eivätkä elokuvan slumminäkymät ole yhdellekään uutisia tai The Big Picturen loistavaa kuvareportaasisivustoa seuraavalle mitenkään liian vieraita; mitä nyt kaduilla partioivat ja pamputtavat ihmisten sijaan robottipoliisit. Ilmatilaa valvovat satelliitit ja tiedustelulennokit sen sijaan ovat jo aivan arkipäivää. Juuri tunnistettavuus tuo Elysiumin maailmaa mielenkiintoa ja samaistuttavuutta.

Elokuvan ensihetket ovat suorastaan herkullisen satiirisia. Maxin työ taistelu- ja työrobotteja valmistavassa tehtaassa tiukkoine aikatauluineen, tuotantokiintiöineen ja työläisten kyttäämisineen on kuin suoraan Foxconnista tehdyistä paljastuksista ja tuleepa mieleen Nokiankin työläisiinsä, ainakin ulkomailla, kohdistamat vakoilu- ja varkausepäilyt. Valitettavasti satiiri ja yhteiskuntakritiikki alkaa hyvin pian väistyä toiminnan tieltä, eikä elokuvan parasta antia enää saadakaan.

Toiminta on Elysiumissa kuitenkin hyvää, joskin sitä on liikaa. Väkivalta on sopivan, jopa yllättävän, raakaa ja veristä ja eksopukuisten miesten yhteenotoissa on sopivaa tyriä tärisyttävää tunnelmaa. Erilaisia taistelu- lento- ja suojavempeleitä on suunniteltu antaumuksella ja suurena Deus Ex: Human Revolutionsin ystävänä nautin teknohärveleistä todella paljon. Mäiskeestä ei mitään valitettavaa löydy. Sharlto Copleyn näyttelemä Kruger on juuri sopivan inhottava ja sekopäinen tarinan konnien hulluna buuri-käsikassarana ja miehen palkkasoturikavereissakin on juuri sitä särmää ja epämiellyttävyyttä, jota työkseen tappavilta sopii odottaakin. Harmi vain, että tästä juonen kannalta vähemmän merkityksellisestä porukasta otetaan enemmän irti kuin erittäin hienoihin suorituksiin kykenevästä Fosterista, joka elokuvassa esiintyy itse asiassa niin vähän, ettei pääosasta voida mielestäni oikeutetusti puhua lainkaan. Sääli, sillä Foster on vuosien mittaan useasti todistanut ammattitaitonsa näyttelijänä.

Elysiumin visuaalinen ilme on hieno: ruma ja rujo yhdistyy saumattomasti futuristisiin vimpaimiin, mutta on surku, ettei elokuvan hienoa avaruusasemaa päästä pahemmin näkemään. Voidaan toki väittää, että tämä symboloi maanulkoisen paratiisin saavuttamattomuutta, mutta tosiasia on, että jatkuva slummissa juoksentelu alkaa väkisinkin puuduttaa. Mielikuvitusta ja hienoa scifi/kyberpunk-kuvastoa sekä pääsääntöisesti hienosti kuvattuja toimintakohtauksia löytyy tosin slummistakin, eikä lavastuksessa ja puvustuksessakaan ole inisemistä.

Elysiumin suurimmat ongelmat löytyvät, kuten niin usein, liian monien teemojen yhdistelemisestä. Olen tainnut ennenkin napista samasta aiheesta. En oikein osaa sanoa, pyrkiikö Blomkamp teoksellaan ensisijaisesti yhteiskuntakritiikkiin vai terävään toimintaan. Kumpikin nimittäin syö toiselta pohjaa ja henkilökohtaisesti olisin pitänyt enemmän joko selkeästä, eeppissävyisestä toimintaelokuvasta tai synkeän huumorin sävyttämästä satiirista. Kahden lajityypin yhdistämisestä on, ainakin tämän filmin kohdalla, tuloksena melkoinen muhennos. Elokuvan mielenkiintoisuutta olisi huomattavasti lisännyt elysiumlaisten keskinäisen valtapelin ja juonittelun seuraaminen ja toisen luokan ja elysiumlaisten vastakkainasettelun tarkempi ruotiminen. Kun melko päämäärättömästi haahuileva elokuva vielä puristaa keitokseen aimo annoksen siirappia, jää tarinasta todella omituinen maku suuhun. Silmäkarkki kyllä maistuu ja satiiri antaa pikanttia lisäaromia, mutta kokonaisuutena Elysium jää mieleen sekavana puurona, jossa sattumia on loppujen lopuksi valitettavan vähän ja jonka siirappi tahmaa epämääräiseksi klöntiksi.

Huom. Pisteyttäminen oli Elysiumin kohdalla tavattoman hankalaa. Elokuvassa oli paljon mistä pitää, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että 3 on sittenkin liian korkea pistemäärä elokuvalle, joka kunnianhimoisesti kurkottelee korkeuksiin, muttei pysty rakentamaan oikeastaan mitään loppuun asti. Siksi annan arvosanaksi (melko vahvan) 2,5/5.

 

-Kinokulkija.

”Saakoot kaikki byrokraatit lyijymyrkytyksen.”

 

Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (Who Framed Roger Rabbit? USA, 1988)

Ohjaaja: Robert Zemeckis

Käsikirjoitus: Jeffrey Price, Peter S. Seaman (Gary K. Wolfin romaanin ”Who Censored Roger Rabbit” pohjalta

Pääosissa: Bob Hoskins, Christopher Lloyd, Charles Fleischer

Ikäraja Suomessa: 11

Kesto: 104 min (1 h 44 min).

Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? on lähtökohdiltaan äärimmäisen herkullinen elokuva; vuoden 1947 Hollywoodiin sijoittuvassa noir-komediassa viinapirun piinaama etsivä Eddie Valiant (Bob Hoskins) saa tehtäväkseen todistaa, että piirretyn elokuvatähden Roger Rabbitin vaimo Jessica pettää miestään. Kun Jessican salaheila murhataan, kohdistuvat epäilykset luonnollisesti Rogeriin… mutta koska jänö vaikuttaa syyttömältä, suostuu Valiant, pitkin hampain, auttamaan Rogeria. Ja kohta ollaankin salaliittojen syövereissä.

Elokuvassa parasta on sen uskomattoman hieno toteutus. Perinteisellä piirrosanimaatiolla toteutetut piirrokit, piirroselokuvien sankarit Aku Ankasta Väiskiin ovat mukana ja kaiken lisäksi toimivat oikeassa ympäristössä täysin luonnollisesti ihmisnäyttelijöiden rinnalla. Elokuvan vinksahtanut todellisuus onkin mehukas ja mielikuvituksellinen. Myös näyttelijöiden suorituksia on ihailtava. Kameratyöskentely on myös komeaa ja toiminta elokuvassa lajityypin huomioon ottaen aika hemmetin hyvää.

Mutta. Kaatuilua ja kohellusta elokuvassa on aivan liikaa. Vaikka animaatio onkin huippuluokkaa, on jatkuvan poukkoilun katsominen loppujen lopuksi melko puuduttavaa. Tämä johtunee siitä, etten oikein koskaan ole päässyt sisään amerikkalaistyyppisiin ryminäanimaatioihin enkä nitä kovin paljoa lapsuudessanikaan katsonut. Vaikka Valiantin äreys ja piirrokki-inho tavallaan peilaakin katsomossa istuvaa äkäpussitosikkoa ja on paikoin erittäin samaistuttavaa, olisin toivonut elokuvalta hieman vähemmän aivotonta möykkää. Pidemmän päälle hyperaktiivinen kolistelu ei vain ole mielenkiintoista eikä edes kovin hauskaa seurattavaa. Elokuvan paras huumori onkin ihmisnäyttelijöiden tekemää tai kumpuaa noir- ja animaatiofilmien kliseistä (synkkämielisistä juoppoetsivistä, vampeista ja pianoista murhavälineinä), sen sijaan että olisi lähtöisin animaatiohahmojen riehumisesta. Aika ajoin huumori menee reippaasti mustan puolelle ja mikäs sen mukavampaa.

Ajoittaisesta ärsyttävyydestään huolimatta Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? on katsomisen arvoinen elokuva jo ihan teknisen toteutuksensa, hykerryttävän b-etsiväelokuvajuonensa ja hienojen näyttelijäsuoritustensa ansiosta. WB:n ja Disneyn lyhytanimaatioiden ystäville elokuva tarjoaa toki vielä enemmänkin.

3/5

adoptingjames

Read our Mission. Find out how you can help us adopt James.

Mesikämmen

The world in jaws of the Great Bear

Looking at the West

Photographs by Andrew McAllister

becoming middlebrow

words on art and culture by danielle kalamaras

Don Charisma

because anything is possible with Charisma

A Bunch of Words

A Stream of Consciousness blog everybody can enjoy

Jordan and Eddie (The Movie Guys)

Australia based film fans - Like Margaret and David, only so much younger

Ray Ferrer - Emotion on Canvas

** OFFICIAL Site of Artist Ray Ferrer **

Bell Night

That is not dead which can eternal lie, and with strange aeons even death may die . - H.P. Lovecraft

CURNBLOG

Movies, thoughts, thoughts about movies.

Projektori

Kiinnostuksesta kinemaan