”Katso, kuinka kauniita olemme ylhäältä nähtynä.”

by Screenwalker

ELYSIUM (USA, 2013)

Ohjaus ja käsikirjoitus: Neill Blomkamp

Pääosissa: Matt Damon, Jodie Foster, Alice Braga, Sharlto Copley

Ikäraja: K-16

Kesto: 109 min (1 h 49 min)

Neill Blomkampin District 9 oli ihan näppärä ja omaperäinen, Etelä-Afrikan synkeää historiaa puiva tieteistoimintapätkä. Nyt Blomkamp palaa samankaltaisten teemojen ääreen Elysium-elokuvallaan. Elysiumissa vuoden 2154 maailma on jakautunut Maassa asuviin kakkosluokan ihmisiin ja kiertoradan Elysium-avaruusaseman paratiisissa eläviin hyväosaisiin. Kun Matt Damonin näyttelemä Max sairastuu ankeassa teollisuustyössään, on hänen pakko päästä tarkoin vartioidulle avaruusasemalle voidakseen päästä osalliseksi ihmeisiin pystyvästä 22. vuosisadan lääketieteestä, joka parantaa hetkessä kaiken paitsi kuioleman. Kun rikkaiden paratiisissa vielä suunnitellaan vallankaappausta, on soppa valmis. Näistä lähtökohdista Elysium ponnistaa, mutta joka tähtiin kurkottaa se kamaraan kopsahtaa.

Elysiumin lähtökohta on erittäin mielenkiintoinen. Se peilaa alkupuolellaan varsin onnistuneesti nykypäivän hyväosaisten ja köyhien välillä alati syvenevää kuilua, eivätkä elokuvan slumminäkymät ole yhdellekään uutisia tai The Big Picturen loistavaa kuvareportaasisivustoa seuraavalle mitenkään liian vieraita; mitä nyt kaduilla partioivat ja pamputtavat ihmisten sijaan robottipoliisit. Ilmatilaa valvovat satelliitit ja tiedustelulennokit sen sijaan ovat jo aivan arkipäivää. Juuri tunnistettavuus tuo Elysiumin maailmaa mielenkiintoa ja samaistuttavuutta.

Elokuvan ensihetket ovat suorastaan herkullisen satiirisia. Maxin työ taistelu- ja työrobotteja valmistavassa tehtaassa tiukkoine aikatauluineen, tuotantokiintiöineen ja työläisten kyttäämisineen on kuin suoraan Foxconnista tehdyistä paljastuksista ja tuleepa mieleen Nokiankin työläisiinsä, ainakin ulkomailla, kohdistamat vakoilu- ja varkausepäilyt. Valitettavasti satiiri ja yhteiskuntakritiikki alkaa hyvin pian väistyä toiminnan tieltä, eikä elokuvan parasta antia enää saadakaan.

Toiminta on Elysiumissa kuitenkin hyvää, joskin sitä on liikaa. Väkivalta on sopivan, jopa yllättävän, raakaa ja veristä ja eksopukuisten miesten yhteenotoissa on sopivaa tyriä tärisyttävää tunnelmaa. Erilaisia taistelu- lento- ja suojavempeleitä on suunniteltu antaumuksella ja suurena Deus Ex: Human Revolutionsin ystävänä nautin teknohärveleistä todella paljon. Mäiskeestä ei mitään valitettavaa löydy. Sharlto Copleyn näyttelemä Kruger on juuri sopivan inhottava ja sekopäinen tarinan konnien hulluna buuri-käsikassarana ja miehen palkkasoturikavereissakin on juuri sitä särmää ja epämiellyttävyyttä, jota työkseen tappavilta sopii odottaakin. Harmi vain, että tästä juonen kannalta vähemmän merkityksellisestä porukasta otetaan enemmän irti kuin erittäin hienoihin suorituksiin kykenevästä Fosterista, joka elokuvassa esiintyy itse asiassa niin vähän, ettei pääosasta voida mielestäni oikeutetusti puhua lainkaan. Sääli, sillä Foster on vuosien mittaan useasti todistanut ammattitaitonsa näyttelijänä.

Elysiumin visuaalinen ilme on hieno: ruma ja rujo yhdistyy saumattomasti futuristisiin vimpaimiin, mutta on surku, ettei elokuvan hienoa avaruusasemaa päästä pahemmin näkemään. Voidaan toki väittää, että tämä symboloi maanulkoisen paratiisin saavuttamattomuutta, mutta tosiasia on, että jatkuva slummissa juoksentelu alkaa väkisinkin puuduttaa. Mielikuvitusta ja hienoa scifi/kyberpunk-kuvastoa sekä pääsääntöisesti hienosti kuvattuja toimintakohtauksia löytyy tosin slummistakin, eikä lavastuksessa ja puvustuksessakaan ole inisemistä.

Elysiumin suurimmat ongelmat löytyvät, kuten niin usein, liian monien teemojen yhdistelemisestä. Olen tainnut ennenkin napista samasta aiheesta. En oikein osaa sanoa, pyrkiikö Blomkamp teoksellaan ensisijaisesti yhteiskuntakritiikkiin vai terävään toimintaan. Kumpikin nimittäin syö toiselta pohjaa ja henkilökohtaisesti olisin pitänyt enemmän joko selkeästä, eeppissävyisestä toimintaelokuvasta tai synkeän huumorin sävyttämästä satiirista. Kahden lajityypin yhdistämisestä on, ainakin tämän filmin kohdalla, tuloksena melkoinen muhennos. Elokuvan mielenkiintoisuutta olisi huomattavasti lisännyt elysiumlaisten keskinäisen valtapelin ja juonittelun seuraaminen ja toisen luokan ja elysiumlaisten vastakkainasettelun tarkempi ruotiminen. Kun melko päämäärättömästi haahuileva elokuva vielä puristaa keitokseen aimo annoksen siirappia, jää tarinasta todella omituinen maku suuhun. Silmäkarkki kyllä maistuu ja satiiri antaa pikanttia lisäaromia, mutta kokonaisuutena Elysium jää mieleen sekavana puurona, jossa sattumia on loppujen lopuksi valitettavan vähän ja jonka siirappi tahmaa epämääräiseksi klöntiksi.

Huom. Pisteyttäminen oli Elysiumin kohdalla tavattoman hankalaa. Elokuvassa oli paljon mistä pitää, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että 3 on sittenkin liian korkea pistemäärä elokuvalle, joka kunnianhimoisesti kurkottelee korkeuksiin, muttei pysty rakentamaan oikeastaan mitään loppuun asti. Siksi annan arvosanaksi (melko vahvan) 2,5/5.

 

-Kinokulkija.

Advertisements