”JONAKIN PÄIVÄNÄ TAIVAALTA VOI PUDOTA ASTIA, JONKA TUHKA POLTTAA MAAN.”

by Screenwalker

KOYAANISQATSI: LIFE OUT OF BALANCE (USA, 1982)

Ohjaus: Godfrey Reggio

Käsikirjoitus: Ron Fricke, Michael Hoenig, Godfrey Reggio, Alton Walpole

Musiikki: Philip Glass

Kuvaus: Ron Fricke

Ikäraja Suomessa: S

Kesto: 86 minuuttia (1 h 26 min.)

Koyaanisqatsi, hopi-kielellä jotakuinkin ”epätasapainoinen tai huojuva maailma”, on poikkeuksellinen elokuva. Sitä kuvattiin useiden vuosien ajan ja laajasta materiaalista on koostettu 86 minuuttia kestävä taide-elokuva, jossa ei ole juonta tai puhuttua dialogia. Philip Glassin minimalistinen musiikki kuljettaa ja tukee kauniisti kuvattua tarinaa valkoisen miehen maailmasta, joka huojuu epätasapainoisena kaiken suorittamisen, kiireen ja mielipuolisen kehityksen keskellä. Sillä vaikka varsinaista juonta ei ole, on Koyaanisqatsilla kuitenkin tarina kerrottavanaan. Se on tarina kehityksestä, tuhosta, kaupungin kauneudesta ja kauheudesta, luonnon mahdista, ihmisen pienuudesta ja asioiden jatkuvasta syklisestä toistuvuudesta.

 Koyaanisqatsin arvosteleminen on vaikeata, koska elokuvassa ei ole varsinaista juonta, päähenkilöä tai käsikirjoitusta, joita tutkia ja tulkita. Se on myös aivan liian monisyinen, jotta sitä voisi yhdellä katsomiskerralla edes täysin käsittää, eikä sen kauneutta ja viestiä voi ymmärtää elokuvaa näkemättä. Kyseessä on kuitenkin ympäristöstä, ihmisestä ja yksilöllisyydestä, elämän mielekkyydestä ja maailmasta huolissaan oleva taide-elokuva, jonka huimaavan kauniit kuvat, vahvat rinnastukset ja uskomattoman komea värien, muotojen ja musiikin yhdistelmä on samaan aikaan leikkisä, ajatuksia herättävä että ahdistava. Paikoin kameran silmä tavoittaa arkipäivän surrealismia, teollistuneen maailman absurdiutta ja suorastaan biomekaanista kauneutta suurkaupungin sykkeestä, aivan kuin kaupunki olisi jonkinlainen superorganismi, itsenäinen hengittävä, alati muuttuva olento, jonka elämä on suorataan irvokkaassa vastakohdassa ympäröivän luonnon näennäisen pysyvyyden kanssa.

Philip Glassin musiikilla on valtava merkitys Koyaanisqatsille, eikä elokuvaa voi esitellä käsittelemättä tätä elementtiä. Musiikki on komeaa, hiljalleen muuttuvaa, mutta äärimmäisen vähistä elementeistä muodostuvaa. Se ei pelkästään korosta, vaan myös pitkälti luo elokuvan tunnelman ja monet sen viesteistä. Urut, kuorot, trumpetit, viulut, koskettimet- kaikki nämä muodostavat kauniin, tekno-orgaanisen äänimaiseman, elävän mutta silti keinotekoisen äänen, joka yhdessä elokuvan alati kiihtyvän visuaalisen kanssa luo suorastaan alitajuisen viestin ja kokemuksen siitä, mistä Koyaanisqatsissa on loppujen lopuksi kyse. Kaikki tämä korostuu Glassin kehääkiertävässä musiikissa ja kuvien luomissa rinnastuksissa. Hyviä esimerkkejä ovat makkaratehtaan kourujen ja liukuhihnojen rinnastaminen liukuportaisiin, kaupungin toistuvan, katkeamattoman vilinän kuvaaminen, ja upeat urkusoundit, joiden aikana kamera kuvaa pilvenpiirtäjien korkeita ikkunapaneeleita ja rakennepilareita, luoden illuusion rakennusten soittamasta musiikista.

Kunnianhimoinen, taiteellisesti uskomattoman korkeatasoinen ja ajatuksia herättävä Koyaanisqatsi on elokuva jota ei vain katsota. Se koetaan. Ja kaikkien tulisi se kokea, mieluummin useammin kuin kerran.

Pisteet (taidemittarilla mitattuna): 5/5

 

-Kinokulkija

Advertisements